torstai 25. marraskuuta 2010

Kynsikkäät

Miehekkeellä toiveesta tällaiset, voin kertoa että sormen neulominen oli tuskaa. Lapasiakin tehdessä tuntuu että peukaloita on 2 liikaa ja nyt niitä "peukaloita" oli kymmenen. Hyvät niistä silti tuli, lopulta.


Lankana oli seiskaveikka ja lankaa kului 55g.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Vihdoin viimein

Viimeneinkin sitä postausta. Täällä ei ole tässä kuussa ollut oikein aikaa neulomiseen saatika bloggailuun. Muru kotiutui ja meillä alkoi kamala pakkausrumba. Itsellä on paljon töitä joten pakkaamiselle ei ole vielä paljoa uhrautunut aikaa ja tyhjiä laatiokoita on vielä paljon. :) Onneksi on vielä 3 päivää aikaa...


Jotain valmistunutta voin esitellä, kun se tulee itselle. Lahjoja en edelleenkään uskalla täällä esitellä ennen joulua.


Tuubi jolle löytyy käyttötapoina ainakin: huppu, hartianlämmitin, kauluri. Tuubin saa tiukasti kaulanympäri myös kaksinkerroin.




Malli - 1o1n joustineneuletta riittävä pötkö
Puikot - 9 pyörö
Lanka - Aarlan mohair soft, menekki 125g

Tämän piti olla langankulutus projekti kun löyrsin varastoista kaksi kerää tätä vanhaa lankaa jotka olen aikoinani mummolta ryöstänyt. Lanka loppui tietenkin kesken joten piti hakea mummolta lisää, onneksi lankaa oli varastoissa vielä kymmenisen kerää :)

Mutta nyt pakkamaan, palaillaan viimeistään muuton jälkeen, ehkä ensi viikolla, en lupaa mitään.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

rakkaus

Kuva varmaan kertoo kaiken


Palataan myöhemmin käsityö asioihin :)

perjantai 5. marraskuuta 2010

Täällä on kyllä neulottu

.. mutta valmistuneita en kehtaa esitellä kun se saattaisi pilata yllätyksen. Äiti nimittäin ainakin käy täällä silloin tällöin lueskelemassa...

Puikoilla on myös taas villatakki ( jo kolmas tänä syksynä!) Ja tässä pientä vilautusta takista. En löytänyt ohjetta josta olisin tykännyt ja johon lanka olisi sopinut joten sovellan omaa. Saa nähdä mitä tästä tulee. 2 hihaa siis vasta valmiina.


Olne kyllä miettinyt pitäisikiö sittenkin purkaa hihat ja odottaa tätä ohjetta. Olen nimittäin ihastellut mallia, testineulojien tuotoksia täällä ja täällä. Veeran mallit vaan on niiiiiiin upeita! No ehkä kuitenkin unohdan purkamisen ja teen vielä neljännen takin kunhan malli ilmestyy :D

maanantai 1. marraskuuta 2010

Lankavarasto lokakuussa

 Lankalakko on pitänyt ja tässä lokakuun muutos

Lankaa ostettu: 0g
Lankaa käytetty: 760g
Lankaa lahjoitettu: 100g
Lankavaraston muutos: -860g

Vuoden alusta:

Lankaa ostettu/saatu 8330g
Lankaa käytetty/myyty 5010g

Lankavarasto = 10 500g

Sitten kuun viimeisenä valmistuneet "nilkkaimet". Yritän käyttää varastoista pois myös niitä lankoja mistä ei koskaan tule mitään, tätä pinkki/violetti kirjavaa lankaa jäi vielä paljon. Sen alkuperästä ei ole tietoa. Jotain villasekoitelankaa se tuntuisi olevan.


 Tarve tällaisille on ollut pitkään. Kaikkiin nekiin kun ei villasukka mahdu ja säärystimet tuppaavat nousemaan, joten ratkaisu paleleville nilkoille matalissa kengissä. Jotein kivaa näihin piti saada joten kalajokihan se näissä virtaa.


Täällä on jo aloitettu pakkaaminen, muuttopäivään kun enää alle kuukausi. Jännittää kun ei olla edes asuntoa nähty. Niin ja viikon päästä taas reissuun. Pitää mennä murua vastaan kun viikon päästä se on vapaa puolustusvoimien palveluksesta! Reissu kulkee tällä kertaa itävallan ja saksan kautta ( ja ei, me ei päästä wollmeiselle, kun se ei ole auki silloin kun mennään ohi!)