perjantai 27. tammikuuta 2012

heipä hei

Muistatteko kun aloin neulomaan vauvan nuttuja jo aikoja sitten? No saatiin vihdoin täytettä niihin :)


Pikku neiti on vihdoin täällä!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Jännittäviä aikoja

...eletään täällä. Pienokainen on lähtökuopissaan masussa ja äiti odottaa jo kovasti että pääsisi mahastaan eroon :) Odotellessa on kilistelty puikkoja. Mutta nyt taisi iskeä neuleplääh. Mikään ei kiinnosta ja kun ei ole edes keskeneräisiä töitä (paitsi kesäpaita, mitä ei talvella tehdä! ja peitto, jota on hankalaa virkata mahan kanssa) niin saattaa jäädä taas käsityöt vähäksi aikaa. Tässä kuitenkin vilä jotain joulun alla valmistunutta.


Norjalaismyssy piti lähteä pari kuukautta vanhalle pojulle Kuopioon, mutta jääkin varastoon kun poju olikin isopäistä mallia ja myssy jo hiukan kinnassi päähän laitettaessa.Tehyt novita luxus clud ja drops lima jämistä.


Nuttu sen sijaan oli pojulle oikein sopiva. Lankana novita nallen jämiä, puikot 3mm.


Lisää jämiä on käytetty kun tein tulevaa vauvaa ajattelin liivin novita florican jämistä. Tästä tosin tuli ihan liian pieni ja ellei muru synny 3kg kokoisena ei tämä tule mahtumaan päälle.

Vahingosta viisastuneena seuraava versio wollmeise 100%:lla oli parempi. Koko piisaa paremmin.